Aihearkisto: Yleinen

Tevaniemen kulttuurikahvilassa keskustellaan naisen asemasta ja tasa-arvosta maailmanhistorian valossa

Tänä syksynä Tevaniemen Toimintakeskuksessa on aloittanut toimintansa Kulttuurikahvila, jossa musiikkiesitysten lisäksi on luvassa laidasta laitaan kulttuuriin liittyviä esityksiä, esitelmiä ja muita aiheita.

Puistofilosofi Antti Sorrilla on ilo ja kunnia osallistua kahvilan toimintaan tulevana torstaina 29.11. klo 13.00 alkaen. Tarkoituksena on alustaa ja sen jälkeen keskustella puistofilosofia-tapahtuma hengessä naisen asemasta yhteisönsä jäsenenä historiallisessa kontekstissa.

Suurta saksalaisen idealismin edustajaa, Georg Wilhelm Friedrich Hegeliä (1770 – 1831) vapaasti mukaillen, maailmanhistoria paljastaa meille kehityksen todellisen luonteen. Alla alustuksen ingressi:

NAINEN YHTEISÖNSÄ JÄSENENÄ
– Välähdyksiä maailmanhistoriasta, metsästäjäkeräilijöistä #metoo:hon

Naisen yhteiskunnallinen asema on keskeinen osa maailmanhistoriaa. Tutustumalla historialliseen kehitykseen, hahmottuu se kuva sukupuolten välillä vallinneista, yhteiskunnallisista, uskonnollisista ja filosofisista, suhteista, jotka ovat määrittäneet naisen – ja myös miehen – paikan yhteisönsä jäsenenä. Samalla hahmottuu myös kuva, että ihmisten välillä vaikuttava, nykyinen tasa-arvo -kehitys, on ollut pitkän historiallisen kehityskamppailun tulosta. Prosessi ei ole ohitse, vaan vaatii jatkuvia toimia pysyäkseen olemassa, kehittyäkseen. Tasa-arvon toteutuminen vaatii kaikkien ihmisten osallistumista.

Musiikista vastaa Reino Kasittula harmonikkoineen, ja luvassa on myös kahvitarjoilu. Sydämellisesti tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!

Erään Puistofilosofia-viikon jälkeen – Mitä on Puistofilosofia? Lämpimät kiitokset kaikille tapahtumaan osallistuneille!

Ikaalisten Keskuspuistossa pohdittiin tietokirjailija Juha Valsteen (takana, keskellä) johdolla kysymystä, harrastivatko neandertalilaiset filosofiaa? Kuva: Tiina Salokannel.

IX Puistofilosofia-viikon jälkeen koitti paluu arkeen. Viisi aurinkoista, helteistä ja tapahtumarikasta kesäpäivää olivat takana. Jälleen kerran Ikaalisiin oli kokoontunut alustajien ja yleisön muodostama, innokas ja aktiivinen joukko, jonka kanssa oli päässyt keskustelemaan ja vaihtamaan ajatuksia.

Sitten kaikki oli ohi: Ihmiset lähtivät pois, Ikaalisten Keskuspuisto hiljeni. Intensiivisen läsnäolon ja ajatusten vaihdon jälkeen takki oli tyhjä. Tuli nukuttua väsyneen ja onnellisen unta, huilittua pari päivää putkeen, sekä analysoitua kaikkea viikolla kokemaansa.

Ja nyt, kolme kuukautta myöhemmin, on jo syksy: Syysmyrsky on heilutellut puiston puita, lehmusten vihreät lehdet ovat muuttaneet väriä ja valtaosin jo pudonneet, värjäten puiston nurmikon keltaiseksi mereksi. Ja kohta on talvi, kuten ensimmäiset merkit horisontin orastavasta, kirkkaasta kuulaudesta antavat ymmärtää. On siis korkea aika katsoa taaksepäin, mitä kaikkea kuluneen kesän Puistofilosofia-viikolla oikein tapahtui.

Toisin sanoen, mitä Puistofilosofia oikein on?

Puistofilosofia on muovituolien roudaamista, äänentoiston kasaamista, helteisessä puistossa seisomista, alustajien ja yleisön vastaanottamista. Se on puheenvuorojen kuuntelemista ja niiden itsensä pitämistä, mikrofonin kanssa kulkemista ja yritystä päästä tuuheiden lehmusten alle varjoon, pois paahtavasta auringon paisteesta.

Puistofilosofia on hotellivarausten tekemistä, alustajien ja tavaroiden kuljettamista, radio- ja lehtihaastattelujen antamista. Se on t-paitojen painamista, alustuksista tehtyjen muistiinpanojen kirjoittamista, valokuvien ottamista ja some-kanaville tuotettavien päivitysten laatimista.

Ikaalisten kaupunginkirjaston viheriöllä filosofoitiin lasten kanssa. Oikealla kirjastovirkailija Heidi Seppälä. Kuva: Irina Kolu.

Puistofilosofia on Bar No Namen terassilla käytyjä, myöhäiseen yöhön jatkuneita keskusteluja, sen mahtavaa henkilökuntaa ja öisiä kuutamouinteja Kasinon hyppytornilla. Se on innokasta dialogia öisen kauppalan lehmusten verhoamilla kujilla ja aamuauringon kajossa, kunnes viimein tajuaa mennä nukkumaan muutamaksi tunniksi.

Puistofilosofia on Ikaalisten keskiyön madon mysteerin selvittämistä, aforismien, tekstikatkelmien, runojen ja merkityksellisten elämäntarinoiden kertomista. Se on iloa ja naurua, mutta myös vakavoitumista, surumielisyyttä ja haikeutta.

Puistofilosofia on Kivigrillin suojelukohteeksi nimittämisen pohtimista ja Keskuspuiston uudelleen nimeämistä Puistofilosofien puistoksi. Se on kantaa ottavia taidenäyttelyitä ja ukulele-musiikkia, ajatuksia herättäviä teatteriesityksiä ja upeasta Juhlatalo Rahkolan kartanomiljööstä nauttimista.

Juhatalo Rahkolan ainutlaatuinen miljöö toimi tänä kesänä #MeToo -teeman käsittelypaikkana. Tarjolla oli alustuksia, taidenäyttelyä ja teatteria. Kuva: Jussi Autio.

Puistofilosofia on lasten iloa uuden, jännittävän tiedon ja ajatusten äärellä, kaupunginkirjaston maagisten kirjahyllyjen välittömässä läheisyydessä. Se on lukion filosofian opiskelijoiden raikasta ja taatusti uusia näkökulmia tuottavia avauksia, todellisia filosofisia murusia, jotka pakottavat hivenen vanhemmat sielut pohtimaan asioita uudesta näkökulmasta, pois tutun ja turvalliseksi koetun ääreltä.

Puistofilosofia on uskaltautumista tiedon lähteille, heittäytymistä mukaan keskusteluihin. Se on elävän ja todellisen maailman kohtaamista, jopa uskaltautumista tuijottaa tyhjyyteen, silmien ummistamisen ja todellisuuden kieltämisen sijaan. Totuuden etsiminen tekee rohkeammaksi, vahvemmaksi.

Puistofilosofia on myös itsensä epätäydelliseksi tiedostamista, sen ymmärtämistä, että todellinen ihmisyys on ikuista keskeneräisyyttä, kasvamista. Valmista ei tule koskaan. Totuuden julistajiin on syytäkin suhtautua varautuneesti.

Puistofilosofia on ajatus siitä, että ihmiset pystyvät keskustelemaan sivistyneesti ja toisiaan kunnioittaen, ajatuksia, mielipiteitä ja tietoa jakaen. Puistofilosofia on toisten ihmisten kohtaamista, uusien tuttavuuksien ja ihmissuhteiden luomista. Tämänkin kirjoittaja sai kesällä monta uutta ystävää.

Kaikkea tätä, ja paljon, paljon muuta on Puistofilosofia.

Sarjakuvataiteilija Ville Rannan (vas.) kanssa pohdittiin menetettyjen elinvuosien problematiikkaa. Kuva: Tiina Salokannel.

Rakkaat ystävät!

Heinäkuun viimeinen viikko Ikaalisissa osoitti, että vaikka tapahtuman mainostaminen ja markkinointi on kiinni pitkälti käsitteestä viidakkorumpu, itse Puistofilosofia-viikko on jo siksi vakaalle pohjalle rakentunut festivaali, ettei sen olemassaolo ole enää kiinni pelkästään sattumalta paikalle saapuneista vieraista.

Ei, Puistofilosofia-viikolle tullaan tosissaan sinisten ajatusten äärelle, hakemaan tietoa, tapaamaan toisia ihmisiä sekä nauttimaan tunnelmasta, jota voi ylpeänä kuvailla käsitteellä ainutlaatuinen.

Viiden päivän aikana alustuksissa ja muissa tapahtumissa vieraili yhteensä yli 620 filosofisista keskusteluista kiinnostunutta kävijää. Se on hieno osoitus pienen indie-tapahtuman voimasta, jonkin sellaisen kulttuurillisen ilmiön saavuttamisesta, jollaiselle on jo pitkään ollut vahva, sosiaalinen tilaus.

Kiitos verrattomille alustajille, toivottavasti viihdyitte. Kiitos mahtavalle yleisölle, joka koko viikon toteutti Puistofilosofia-tapahtuman oivaa henkeä: Loistavia puheenvuoroja ja perusteltuja vastauksia, suvaitsevaisuutta, avarakatseisuutta ja toisten mielipiteiden kuuntelemisen taitoa. Kauttanne koimme tänäkin kesänä Puistofilosofia-viikon hengen.

Oman arvokkaan panoksensa tapahtuman toteutumiseen antoivat lukuisat yksityiset ihmiset, yhteisöt, yhdistykset ja yritykset. Kiitos, että olitte mukana tekemässä  – näin uskallan tässä väittää – Suomen välittömintä ja sympaattisinta kesätapahtumaa. Toivottavasti olette mukana myös jatkossa.

Edellisen pohjalta on mahtavaa lähteä kulkemaan kohti tulevaa talvea ja suunnittelemaan ensi kesän järjestyksessä jo kymmenettä Puistofilosofia-viikkoa. Sinisiä ajatuksia merkkivuoden kunniaksi on jo ilmassa, samoin alustavasti mukaan ilmoittautuneita, loistavia alustajia.

Sydämellisesti tervetuloa heinäkuussa 2019 Ikaalisiin! Sitä ennen varmasti törmäillään ja harrastetaan filosofiaa!

Antti ja Puistofilosofia-tiimi

Kesän jäljiltä pinottuja ylimääräisiä Puistofilosofia -t-paitoja, valmiina talven yli -varastointia varten. Kuva: Puistofilosofi.

IX Puistofilosofia-viikon 24.-28.7.2018 ohjelma on julkaistu

Elämänmakuinen keskustelu puiston siimeksessä kesällä 2016. Kuva: Janne Kuoppala.

Se on täällä, nimittäin, IX Puistofilosofia-viikon 24.-28.7.2018 ohjelma! Jo yhdeksättä kertaa Ikaalinen muuttuu ”Pirkanmaan Ateenaksi”, jossa alustuksia ja keskusteluja käydään niin puiston lehmusten varjossa, jälkikustavilaisen kartanon hulppeassa ympäristössä, kaupungin kirjaston järven ympäröivillä viheralueilla kuin kyläravintolan tunnelmallisessa hämyssä.

Mukana on teatteria ja taidetta, lapsille ja nuorille suunnattua ohjelmaa unohtamatta. Mukaan mahtuu keskusteluja muun muassa vapaudesta, ihmisen evoluutiosta ja biologisesta muokkaamisesta, kummitustarinoista, ympäristöahdistuksesta sekä vanhuudessa harrastettavasta ajattelusta. Keskustelujen laadun takaavat runsas joukko upeita alustajia, jotka tapahtuma saa vieraakseen.

Oma erityinen sijansa on omistettu kansainväliselle #MeToo-kampanjalle, jonka kulttuurin naisvihamielistä ilmapiiriä paljastaneita yksityiskohtia käsitellään oman, erityisen teemailtansa yhtedessä. Luvassa on misogynia-aiheisen taidenäyttelyn avajaiset, naisvihaan liittyvä alustus sekä loppuillasta naisen asemaa käsittelevä teatteriesitys.

IX Puistofilosofia-viikon upea ohjelma löytyy kokonaisuudessaan TÄÄLTÄ, olkaa hyvät! Ja kuten tapahtuman luonteeseen kuuluu, tapahtuma on avoin ja maksuton kaikille.

Sydämellisesti tervetuloa filosofoimaan Ikaalisiin! Piknik-kori, viltti ja ystävät mukaan!

– Puistofilosofia -tiimi

IX Puistofilosofia-viikolla 24.-28.7.2018 pohdiskellaan ihmisen evoluutiota – sekä menneisyyden, että tulevaisuuden näkökulmista

IX Puistofilosofia-viikon 24.-28.7.2018 ohjelman esittely jatkuu. Jälleen kerran meillä on ilo ja kunnia esitellä kaksi alustajaa, joiden äkkiseltään varsin erilaisilta kuulostavat aiheet liittyvät hyvin läheisesti kysymykseen ihmisyydestä: Keitä me oikein olemme? Mistä olemme tulleet? Mitä on olla ihminen? Miten käsittää ihmisenä oleminen?

Kiitos muun muassa ihmisen dna:n selvittämisen, arkeologia on pystynyt paljastamaan runsaasti uutta tietoa lajimme aiemmista vaiheista ja sisarlajeistamme, jotka elivät vielä vähän aikaa sitten keskuudessamme. Tutustuminen neandertalin ihmiseen uusimman tutkimustiedon kautta auttaa osaltaan ymmärtämään myös itseämme toisten apinalajien joukossa. Millainen oli tämä samasta sukupuusta kehittynyt laji, joka oman lajimme tavoin valmisti vaatteita ja aseita, hautasi kuolleensa, ja nähtävästi – ehkä – harrasti filosofisia pohdiskeluja?

Toisessa päässä evolutiivinen kehityksemme on johtanut meidät vuosimiljoonien kehityksen kautta pisteeseen, jossa tulevaisuudessa siintää mahdollisuus muokata ihmiskehoa uusien teknologisten sovellusten ansiosta tavalla, joka olisi äimistänyt Aldous Huxleyn kaltaiset tulevaisuuden ennustajat. Uudet kyvyt muokata ihmistä johtavat myös uusiin eettisiin ongelmiin: Milloin muokkaaminen ja parantelu on ”luonnollista”? Millaisessa tilanteessa menettäisimme oman autenttisuutemme?

Kaksi erilaista alustusta, kaksi mielenkiintoista alustajaa, kaksi näkökulmaa ihmisyyden kiehtovaan probleemaan, olkaa hyvät!

 

Professori, FT Juha Räikkä: Ihmisen epätäydellisyys ja moraalin parantelu

Ihmiset ovat puutteellisia. Meillä kaikilla on erilaisia vajaavaisuuksia. Siksi ei olekaan yllättävää, että jotkut ovat jo pitkään suunnitelleet ihmisten parantelua (enhancement). Parantelussa ei ole kyse sairauksien hoitamisesta eikä edes ennaltaehkäisevistä toimista sairauksien voittamiseksi, vaan tarkoituksena olisi muuttaa ihmisiä siten, että heidän moraaliset, älylliset ja fyysiset kykynsä ylittäisivät normaaleina pidetyt toimintavalmiudet.

Mutta, pitäisikö ihmisiä parannella ja olisiko paranneltu ihminen enää aito, autenttinen ja autonominen ihminen? Entä, miten parantelu vaikuttaisi tapaamme suvaita vääriä tekoja ja antaa toisillemme anteeksi? Sekä suvaitsevaisuus että anteeksianto ovat tärkeitä asioita, mutta ne olisivat varmaankin harvinaisia tapahtumia maailmassa, jossa ihmistä olisi paranneltu siten, ettei moraalisesti vääriä tekoja enää tehtäisi.

Mitä tuollaisessa maailmassa suvaittaisiin? Mitä siellä annettaisiin anteeksi? Kaikkien heikkouksien (weaknesses) poistaminen voisi olla ongelmallista suvaitsevaisuuden ja anteeksiannon kannalta. Tämä ei kenties merkitse sitä, ettei ihmisiä pitäisi parannella, mutta parantelun kannattajien olisi kuitenkin syytä huomioida haitat, joita ”täydellisten” ihmisten maailmaan siirtyminen aiheuttaisi.

FT Juha Räikkä on Turun yliopiston käytännöllisen filosofian professori ja yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaani. Räikkä on tutkinut etiikkaa ja yhteiskuntafilosofiaa. Hän on kirjoittanut mm. teokset Katumuksen filosofia (WSOY 2003), Yksityisyyden filosofia (WSOY 2007), Ihmisen epätäydellisyydestä (Unipress 2017) ja Esseitä etiikasta (Unipress, 2. painos 2018). Räikkä johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa projektia, jossa tutkitaan neurotieteiden sovellusten etiikkaa.

Professori Juha Räikkä Ikaalisten Keskuspuistossa keskiviikkona 25.7. klo 14.00

 

Tietokirjailija, tiedetoimittaja FM Juha Valste: Harrastivatko neandertalilaiset filosofiaa?

Neandertalinihmisiä eli Euroopassa, Lähi-idässä ja Lounais-Aasiassa 300 000–28 000 vuotta sitten. He kehittyivät heidelberginihmisistä, aivan kuten mekin. Neandertalilaiset ja nykyihmiset risteytyivät siellä, missä nämä ihmistyypit kohtasivat. Afrikan ulkopuolisilla ihmisillä on perimässään neandertaligeenejä keskimäärin 1–3 prosenttia koko perimästä.

Neandertalilaisten kulttuuri kehittyi hitaasti, mutta noin 50 000 vuotta sitten he kaiversivat ja maalasivat kuvioita luolien seiniin, koristivat itseään väreillä ja koruilla ja hautasivat vainajiaan. He puhuivat ja elivät jonkinlaisina suurperheinä, joissa oli 20–25 ihmistä.

Voimme olla melko varmoja siitä, että neandertalilaiset kertoivat toisilleen tarinoita. Hautauksista päätellen ainakin osa heistä uskoi jonkinlaiseen elämään kuoleman jälkeen. Mutta kuinka abstrakteja asioita he pystyivät ajattelemaan ja välittämään toisilleen? Joka tapauksessa uusien tutkimusten myötä neandertalilaiset ovat alkaneet muistuttaa yhä enemmän meitä. Ehkä he myös filosofoivat?

FM Juha Valste (s. 1945) on koulutukseltaan biologi, pääaineenaan ekologinen eläintiede. Hän on opettanut sekä kouluissa että Helsingin yliopistossa ja työskennellyt 25 vuotta tiedetoimittajana Tiede ja Suomen Luonto -lehdissä. Valste on kirjoittanut 4 tietokirjaa ihmisten evoluutiosta sekä useita kirjoja Suomen sekä maailman nisäkkäistä, linnuista ja luonnosta yleensä. Hän on ollut Suomen luontotieto 1–4 ensyklopedian päätoimittaja, toimittanut useita eläimistä kertovia suurteoksia sekä ollut yhtenä kirjoittajana lukion kemian ja lukion biologian oppikirjasarjoissa. Lisäksi hän on kääntänyt toistakymmentä tietokirjaa suomeksi.

Tietokirjailija ja tiedetoimittaja Juha Valste Ikaalisten Keskuspuistossa lauantaina 28.7.2018 klo 14.00.

Jos aikaisempi esittely jäi lukematta, nyt jos koskaan on korkea aika laittaa ylös kalentereihin, että ajattelun ja dialogin minifestivaalia vietetään 24.-28.7.2018 Ikaalisissa, johon kaikki ovat sydämellisesti tervetulleita. Tapahtuma on avoin ja maksuton kaikille!

IX Puistofilosofia-viikolla 24.-28.7.2018 pohditaan muun muassa sananvapautta ja loukkaantumisen kulttuuria, sekä menetettyjen elinvuosien filosofiaa

Rakkaat ystävät! Ajattelun ja dialogin festivaaliin, jo yhdeksättä kertaa järjestettävään Puistofilosofia-viikkoon, on aikaa vajaa kaksi kuukautta.

Tuttuun tapaan ”Pirkanmaan Ateenassa”, Ikaalisissa, filosofoidaan halki viikon aamusta myöhäiseen iltaan. Päivisin sinisiä ajatuksia viljellään puistossa aurinkoisella piknikillä istuen, iltaisin kyläravintola No Namen hämyisestä ja intiimistä tunnelmasta nauttien. Myös jälkikustavilainen Juhlatalo Rahkolan alue herää aikasempia vuosia vireämpään käyttöön: luvassa on kantaaottavia taidenäyttelyitä ja teatteria sekä filosofisia alustuksia.

Lasten filosofia-päivä yhteistyössä Ikaalisten kaupunginkirjaston kanssa toteutetaan vuonna ja Ikaalisten yhteiskoulun lukion filosofian opiskelijat osallistuvat omilla esityksillään sekä lasten että aikuisten keskustelutilaisuuksiin.

Eikä meno Ikaalisissa keskellä helteistä heinäkuuta suinkaan lopu tähän. Erilaista oheisohjelmaa on tarjolla eri puolilla 160 juhlavuotta viettävää vanhaa kauppalakaupunkia.

Joten, viimeistään tässä vaiheessa kalentereihin merkintä, että 24.-28.7.2018 filosofoidaan Ikaalisissa. Myös ystävät, viltti ja piknik-kori kannattaa ottaa mukaan!

Ja kuten aina, tapahtuma on avoin ja ilmainen kaikille! Sydämellisesti tervetuloa!

Upea ohjelma on parasta aikaa työn alla ja valmistuu kovaa vauhtia. Tässä esittelemme kaksi upeaa alustajaa. Kumpaakin yhdistää taiteellisuuden ja filosofian luova henki, kumpikin on käsitellyt töissään sananvapautta ja tuonut esiin ihmisyyden puolustamisen merkityksellisyyden.

Lisää paljastuksia IX Puistofilosofia-viikon ohjelmasta tulossa piakkoin!

 

Kuva: Miikka Pirinen

Kirjailija, OTT, VT Jarkko Tontti: Sananvapaus ja loukkaantumisen kulttuuri

Viimeisten vuosien aikana keskustelu sananvapaudesta ja sen rajoista on käynyt kuumana. Netissä vellovan vihapuheen on sanottu johtavan itsesensuuriin ja vaikenemiseen.

Tätä sivuava ilmiö on sosiaalisessa mediassa roihahtavat joukkkokiukustumiset. Huolimattomista tai tarkoituksella kirjoitetuista somepäivityksistä voi seurata tuhansien somekommenttien tsunameja, joissa armoa ei anneta.

Onko syntymässä ilmaisunvapautta kaventava loukkaantumisen kulttuuri?

Taiteessa ja kirjallisuudessa ilmiö näkyy Suomeenkin ilmaantuneessa kulttuurisen omimisen käsitteessä. Enemmistön tai oikeastaan minkään toisen identiteettiryhmän edustajalla ei ole sen mukaan oikeutta esittää vähemmistöjen edustajia teoksissaan. Mediassa toistuu tarina vähemmistöryhmän edustajasta, joka loukkaantuu siitä, kuinka hänen ryhmäidentiteettiään esitetään julkisuudessa.

Filosofi Voltairen suuhun laitettu tokaisu: ”Olen eri mieltä kanssanne, mutta puolustan kuolemaan asti oikeuttanne sanoa mielipiteenne” kuulostaa erinomaiselta periaatteelta, mutta sen toteutuminen käytännössä on koko ajan harvinaisempaa.

Jarkko Tontti on kirjailija ja juristi.  Hän opiskeli oikeustiedettä, kirjallisuutta ja filosofiaa yliopistoissa Helsingissä, Edinburghissa, Brysselissä ja Berliinissä ja väitteli oikeustieteen tohtoriksi oikeusfilosofiasta vuonna 2002. Tontti on julkaissut romaaneja, runokokoelmia, esseitä sekä kirjoituksia filosofiasta ja juridiikasta. Hänen uusin kirjansa, romaani Perintö ilmestyy elokuussa 2018.

Tontti on työskennellyt juristina eduskunnassa, oikeusministeriössä, Espoon käräjäoikeudessa ja opettajana Helsingin yliopistossa. Lisäksi hän on toiminut eri ihmisoikeusjärjestöissä. Vuosina 2011-2014 Tontti oli kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen PENin puheenjohtaja ja tällä hetkellä hän on PEN Internationalin hallituksen johtoryhmän jäsen. Vuodesta 2016 alkaen Tontti on ollut myös eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian ihmisoikeusvaltuuskunnan jäsen.

Jarkko Tontti Ikaalisten Keskuspuistossa keskiviikkona 25.7.2018 klo 17.00.

 

Sarjakuvataiteilija Ville Ranta: Menetetyt elinvuodet

Kuva: Antti Pylväs.

Helsingin Sanomat julkaisi 13.4.2018 otsikon ”Menetetyt elinvuodet” alla grafiikan, jossa esitettiin, montako vuotta elämää jää elämättä sataatuhatta asukasta kohden. Kyse on geneettisten ja elintapasairauksien sekä onnettomuuksien ja itsemurhien aiheuttamat kuolemat suhteutettuna elinajanodotteeseen.

Elämän ja kuoleman kysymysten pohtiminen leviää yleensä käsiin, eikä johda minnekään, mutta yritetään seurata erästä siivua: Mikä oikein on menetetty elinvuosi? Antiikin Kreikan filosofien ideaalit hyvästä elämästä on nykyään hylätty ja korvattu pitkän elämän ihanteella. Onko muutos filosofisesti perusteltu. Voiko elää turhaan? Milloin kannattaa olla elossa? Onko mukavuuksilla tai maallisilla tavoitteilla merkitystä? Onko tylsän elämän vaihtaminen komeaan kuolemaan hyvä diili?

Oululainen sarjakuvataiteilija Ville Ranta kuuluu alansa ehdottomasti tunnetuimpiin sekä Suomessa että ulkomailla. Rannan teoksia on käännetty useille kielille, mutta erityisesti Ranskassa hänen työnsä tunnetaan hyvin. Kajaani-teoksen (2008) käännös oli ehdolla Ranskan parhaksi sarjakuvateokseksi Angoulêmen sarjakuvafestivaalin arvostetussa palkintosarjassa vuonna 2011.

Suomessa Ranta tunnetaan erityisesti pilapiirtäjänä, joka piirtää viikottain Kirkko ja Kaupunki- sekä Demokraatti -lehteen. Hän voitti Sarjakuva-Finlandian vuonna 2014 teoksestaan Kyllä eikä ei (2013). Elokuussa 2018 ilmestyy hänen seitsemäs sarjakuvateoksensa Kuningas menettää päänsä (WSOY), jonka tematiikkaa sivutaan myös Puistofilosofia-viikon alustuksessa.

Ville Ranta Keskuspuistossa perjantaina 27.7.2018 klo 14.00.

Ville Ranta: Kuningas menettää päänsä.